Jotenkin mä olen kadottanut vapaapäivien innostuksen. Mä haluisin ehkä kuitenkin olla töissä, koska silloin mulla on ainakin jotain tekemistä. Nyt siis kolmen päivän vapaaputki. Olihan pikkuveli Pete mun luona viime yönä. Katottiin lätkää ja sitten yöllä Euroviisuja. Oli muuten jännät paikat katella, kuinka Suomelle kertyi pisteitä.

Jotenkin mä vaan kaipaan Sebun seuraa. Tuntuu siltä, että vaikka olisinkin muiden kanssa, niin tunnen olevani yksin, jotenkin vajavainen. Ja mä haluan tekemistä. Olen ajatellut, että hankkisin semmosen kuntokeskuksen kortin. Ne maksaa niin mansikoita oikeesti! Lähemmäs 800€ vuodessa! Tossa taas lisätään yksinäisyyttä. Raha ratkasee.

Ja Sebu-asiakin huolettaa. Jotenkin tuntuu, että Sebu alkaa menettää uskoaan meihin, meidän tulevaisuuteen. En ole vielä kertonut, että en saanutkaan kesälomaa ennen Sebun armeijaa. En halunnut häiritä Sebun taksikurssia. Sillä on kuitenkin suunnitelmissa ottaa sen isäpuolen taksifirma harteilleen. Mua vähän huolettaa, koska Sebu on niin nuori ja yritys...se uuvuttaa.

Ja nämä asiat johtaisivat siihen, että se olisin minä, joka muuttaisin sinne. Olen jo suunnitellutkin sitä. Menisin ensi kesänä kokeilemaan pariksi kuukaudeksi oleilua siellä. Vuokraisin jollekin tutulle tämän kämpän siksi aikaa. Se on vaan niin, että meidän pitäisi Sebun kanssa kestää toi armeija aika. Sebu kyllä sano "jos sä löydät kivan miehen, niin mene. Mä en voi luvata sulle mitään." Ihan niin kuin mä vaan löytäisin jonkun miehen, tai edes haluisin löytää. Mä haluan vain ja ainoastaan Sebun. Ja jos mä en Sebua saa, niin se on ainakin sen parin vuoden sinkkuajat edessä.

Mut mä kyllä odotan Sebua niin kauan, kunnes se sanoo että ei, me ei jatketa enää. Vaikka olisi armeijat ja kaikki. Mä odotan.